Suklaafondant helposti
Suklaafondant on tarkoitus tarjoilla lämpimänä ja halkaistaessa sisältä pitäisi valua sulaa suklaata. Suklaafondatia pidetään turhaan vaikeana valmistaa. Seuraavilla ohjeilla onnistut tekemään täydellisen suklaafondantin 40-50 minuutissa. Usein suklaafondant tarjoillaan kermavaahdon kanssa, mutta melkein parhaimmillaan se on jäätelön kanssa. Vanilian sijasta voi kokeilla eksoottisempiakin jäätelöitä, jopa banaanijäätelö toimii hyvin suklaan kanssa. Koristeluun sopii hyvin esim. tuoreet vadelmat ja tomusokeri.
100 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
100 g taloussuklaata
Voi kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen aloittamista pöydellä lämpenemään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksittäin, jatka vatkaamista samalla. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vatkatun vaahdon joukkoon. Paloittele ja sulata suklaa esim. vesihauteessa. Sekoita samalla rauhallisesti niin suklaa sulaa nopeammin. Kun suklaa on sulaa, lisää suklaa taikinan joukkoon.
Voitele muffinivuoat ja jaa taikina vuokiin. Varmista, että uuni on lämmennyt 200 asteeseen. Paista 8-9 minuuttia 200 asteessa. Anna hetki jäähtyä ja poista valmis suklaafondant muffinivuoasta. Nyt sinulla pitäisi olla keskeltä valuva suklaafondant. Tarjoile lämpimänä ja nauti.